Ajattelin tänään kirjoittaa aivan erilaisen postauksen kuin aikaisemmin. Nimittäin siitä, kun valmistaudun Himosfestivaaleille. Aika on vierähtänyt aivan silmissä vastahan me juhlimme uutta vuotta ja nyt tällä viikolla se on jo täällä, kaikkien odottama Juhannus. Mitä suunnitelmia muilla on? Me olemme ainakin lähdössä minä plus kolme kaveriani viettämään mökkijuhannusta himokselle ja kyllä meillä liputkin on Himosfestareille.
Olen ollut aivan innoissani tästä viikonlopusta jo viimeviikosta lähtien. Aloitin pakkaamisenkin tälle reissulle kerrankin todella hyvissä ajoin, toki tähän motivoi tyttöjen kanssa tehty shoppailu reissu Helsinkiin. Sieltä löysin aivan mahtavia festarivaatteita. Ostin muun muassa topin jos sää sattuisi suosimaan ja pystyisikin pukeutumaan kesävaatteisiin. Kuitenkin jos sää sattuukin olemaan kylmä niinkuin vähän on jo ennustettu ostin pitkän hupparin, jonka ajattelin pukea ylipolven saappaiden kanssa. Olen aivan fiiliksissä tästä tyttöjen “get away” viikonlopusta.
Suunnitteilla on festari fiilistelyä mökissä, valmistautumista meikkaamista, hiustenlaittoa, loputon määrä tyttöjen juttuja, ehkä pikkuisen valkoviiniä, saunomista sekä tietenkin musiikkia. Nyt mitä pitää vielä tehdä ennen torstai-iltaa, kun automme starttaa kohti Himosta meidän tulee mennä kauppaan ja ostaa sieltä kaikki mahdollinen mitä tämä viikonloppu vaatii. Voin taata sen, että tämä kauppareissu ei tule olemaan helppo sen kertoo jo listaus kaikesta mitä tarvitsemme matkallemme. Olen kyllä niin iloinen porukasta, joka on kanssani lähdössä viettämään tätä ikimuistoista juhannusta, että takuulla selviämme kauppareissusta huumorilla.
Ihana huippu ystäväni lupasi ajaa meidät sinne, sillä häneltä löytyy auto, jonka he ovat vasta poikakaverinsa kanssa hankkineet. Toki teimme sopimuksen, että aijomme kaikki ajaa vuoronperään, että jokaisella on mahdollisuus levähtää ja jotta matka taittuisi mahdollsimman mukavasti ja turvallisest. En malta odottaa, että pääsemme autoon fiilistelemään uutta musaa. Tällä hetkellä ihan ykkösenä minun musalistallani on Antti Tuiskun Hanurii biisi. Olen aivan varma, että kun olen näin fiilareissa tästä viikonlopusta, että jotakin on pakko mennä pieleen. Suunnittelu ja mökin löytäminen kävi niin helposti aikaisemmin, että nyt pelkään mikä tässä voi mennä pieleen.
Toivotan kuitenkin nyt kaikille lukijoille aivan mahtavaa juhannusta, olkaa varovaisia ja palaillaan asiaan myöhemmin! Pahottelen vielä, minulla oli ongelmia julkaista tämä ennen matkaa, joten tulee pikkuisen myöhässä, mutta toivottavasti tykkäsitte silti lukea valmistautumisestani festarifiilikseen!