Suomi on tunnetusti kesäfestareiden luvattu maa. Pian koko maa kylpee auringossa, tosin tällä hetkellä ei siltä näytä, satoihan eilen, kesäkuun ensimmäisenä päivänä, maahan niin paljon rakeita, että hetken se oli valkoisenaan. Pakko se kuitenkin on uskoa ja luottaa, että aurinko meitä pian hellii ja festarikauden alkaessa kunnolla rakeet ja koleat ilmat ovat enää muisto vain. Festareita järjestetään rutkasti ympäri maata. Tarjontaa on nykypäivänä jo niin paljon, että monella on vaikeuksia päättää mihin kaikkialle haluaa tai ehtii mennä: monet hyvät tapahtumat osuvat valitettavasti usein myös samoille viikonlopuille. Aiemmissa postauksissa olemme käsitelleet eri festareita ja nyt päätimmekin pyhittää kokonaisen postauksen todella tärkeälle asialle: kuulolle.
Vuonna 2003 ilmestyi uudet ohjeet asumisterveyteen. Tässä yhteydessä käsiteltiin myös sallittuja desibelikorkeuksia, ja tämän jälkeen myös festarit joutuivat tekemään paljon muutoksia äänentoistoasioihin. Ennen vuotta 2003 ei käytännössä ollut minkäänlaisia rajoituksia desibelien suhteen, ja festarikävijät altistuivatkin pahimmillaan useiden päivien ajan kuulolle haitalliselle melusaasteelle. Nykypäivänä pääosa festareista noudattaa säännöksiä ja ne ovat siis melko pitkälle sitoutuneita pitämään melutasot kurissa. Melualtistukselle on olemassa tietyt ohjearvot. Nyrkkisääntönä niissä on, että jos melu lisääntyy kolmella desibelillä, melualtistuksen kesto lyhenee puolella. Pienet erot desibeleissä, suuret vaikutukset kuulolle. Mainittakoon tässä vielä, että kipukynnys on melualtistuksessa noin 125 desibeliä.
Kuuloliiton mukaan nyrkkisääntönä kannattaa pitää sitä, että jos meluisassa tilanteessa et saa selvää metrin päästä tulevasta puheesta, kuulo pitää jo suojata.
Miksi kannattaa suojata kuulonsa?
Melualtistuksen vaikutukset voivat olla todella vakavia ja pahimmillaan kestää läpi eliniän. Meluvammoja muodostuu yllättävän helposti ja usein jopa huomaamatta. Niitä muodostuu jos ihminen altistuu liian kovalle melulle, tai jos hän viettää liian pitkiä aikoja ympäristössä, joka on meluisa. Yksi tyypillisimmistä meluvamman oireista on tinnitus. Tästä todella inhottavasta vaivasta kärsii Suomessa jopa yli puoli miljoonaa henkilöä. Tinnitus esiintyy usein jatkuvana vinkunana tai kohinana. Usein se on myös korkeataajuista. Nykytieteen keinoin meluvaurioista johtuvaa tinnitusta ei voida parantaa. Toinen meluvamma on kuulonaleneuma, joka kehittyy yleensä salakavalasti aikojen kuluessa. Onkin siis sanomatta selvää, että kuuloa tulisi todella vaalia, myös juhlimisen yhteydessä.
Millä kuulo sitten suojataan?
Erilaisia korvatulppia on nykypäivänä paljon saatavilla ja niitä löytyykin joka lähtöön ja korvaan. Moni korvatulppa muotoutuu täydellisesti korvaan ja on väriltään huomaamaton. Ei siis ole mitään syytä jättää niitä pois festarivarustuksesta. Suosittelemmekin jokaista festareille lähtijää lisäämään kassiinsa korvatulpat jos toisetkin. Ne ovat edullisia, pienen kokonsa takia vaivattomia ottaa mukaan ja ne voivat pelastaa koko loppuelämäsi.