Rockfestarit kuuluvat Suomen kesään

rock-festivals-include-the-finnish-summerHyvin suuri osa suomalaisista on ainakin jossain vaiheessa elämäänsä kokenut kesäisen rockfestareiden hurmoksen aina teltan pystyttämisestä tapahtuman tähtiartistien kappaleiden mukana laulamiseen, luultavasti rankkasateeseen ja väsyneeseen, mutta onnelliseen seuraavaan aamuun. Jo vuosikymmenien ajan maassamme etenkin nuoret ovat lähteneet viettämään hauskoja hetkiä johonkin päin maata rockfestareille sen mukaan, missä tapahtumassa ovat eniten itseä miellyttävät esiintyjät. Vaikka rockfestareille hakeutuukin enimmäkseen nuoria, ei myöskään vanhempia rock-musiikin ystäviä syrjitä, vaan festareilla kaikki voivat nauttia iloisesta festaritunnelmasta sovussa kylki kyljessä.

Joensuussa järjestettävä Ilosaarirock on ehdottomasti yksi rockfestareiden kruunaamattomista kuninkaista. Se on oikeastaan paljon muutakin kuin pelkkä festivaali, sillä perinteisten festarialueen lavoilla tarjottavien esitysten ohella Ilosaarirock koostuu erilaisista oheistapahtumista, yökerhotapahtumista ja monesta muusta. Itse konserttialueella on yleensä ainakin viisi lavaa ja puolisensataa esiintyjää, joista suurin osa esittää rock-musiikkia, vaikka toki joukosta on vuosien saatossa löytynyt metalli- ja punk-bändejä ja toisinaan myös elektronisen musiikin tai hiphopin tähtinimiä. Ilosaarirock on Joensuun kaupungille todella merkittävä tapahtuma, joka paitsi tekee kaupunkia tunnetuksi, myös virkistää sen muutakin liiketoimintaa.

Seinäjoelle Törnävänsaarelle vaeltaa joka kesä tuhansia juhlatuulella olevia osallistujia kolmipäiväiseen Provinssirockiin, joka lukeutuu yksiin maamme suurimmista rockfestareista. Provinssirock tunnetaan kenties nimekkäimmästä tähtiesiintyjien kaartistaan, sillä festareilla on päässyt kuuntelemaan niin Linkin Parkia, Foo Fightersia, System of a Downia, David Bowieta, Marilyn Mansonia ja Red Hot Chili Peppersiäkin. Provinssirockia on järjestetty jo vuodesta 1979, joten tapahtumalla on pitkät perinteet ja monessa perheessä käydään kuuntelemassa festareiden tarjontaa jo toisessa tai jopa kolmannessa sukupolvessa.

Suomalaisia rockfestivaaleja käsittelevässä jutussa ei voi tietenkään sivuuttaa Ruisrockia, joka on maamme vanhin rockfestivaali ja vaikka harva tietää, lisäksi Euroopan toiseksi vanhin rockfestivaali. Ruisrock on järjestetty Turussa Ruissalon kauniita maisemia tarjoavalla saarella jo vuodesta 1970 joka vuosi noin heinäkuun tietämillä. Tämä festaritapahtuma tarjoaa aina kansainvälisten tähtiesiintyjien lisäksi liudan suomalaisia senhetkisiä huippuartisteja ja monipuolisesti ruokatarjontaa nälkäiselle festarikansalle. Ruisrockissa on usein myös yllätysesiintyjiä ja muita ilahduttavia yksityiskohtia, jotka tekevät siitä ehdottomasti yhden tärkeimmistä tapahtumista Suomen suvessa.