Kaikille kansainvälisestä tunnelmasta diggaaville Helsingistä löytyy kerran vuodessa tapahtuma, joka on juuri sellainen, mitä kansainväliseltä tapahtumalta toivoisi. Nimi “Maailma kylässä” kuvaa tapahtumaa varsin osuvasti, sillä tämä toukokuun tienoilla järjestettävä tapahtuma muuttaa Helsingin keskustan Elielinaukiolta aina Kaisaniemen puiston toiseen päätyyn saakka kansainväliseksi vyöhykkeeksi, jossa kuljeksiessa kuuluu eri kielten puheensorina ja jossa vastaan tulee ihmisiä eri maailman kolkista ja nenään kantautuu joka askeleella uusia, eksoottisia tuoksuja. Maailma kylässä on yksi tämän hetken suurimmista ilmaistapahtumista, jonka tehtävänä on edistää muun muassa monikulttuurisuutta ja kehitysyhteistyötä.
Maailma kylässä on järjestetty jo parinkymmenen vuoden ajan ja sen kävijämäärä on kasvanut vuosi toisensa jälkeen. Viime vuonna tapahtumaan osallistui lähemmäs 80 000 ihmistä osallistuen alueen teltoissa järjestettyihin konsertteihin, luentoihin ja muihin mielenkiintoisiin esityksiin tai muuten vaan festivaalialueella kierrellen, kansainvälisestä tunnelmasta nauttien ja erilaisiin kojuihin tutustuen. Yksi Maailma kylässä -festivaalin pidetyimmistä puolista on sen ruokatarjonta, joka on kansainvälisyydellään vertaansa vailla. Tarjolla on pienistä kojuista tarjottavia herkullisia ruokia monesta maailman kolkasta – sellaisiakin, joita Helsingistä ei yleensä saa. Maailma kylässä -tapahtuman vieraat pääsevätkin halutessaan maistelemaan esimerkiksi nigerialaista kotiruokaa, autenttista meksikolaista sapuskaa, nicaragualaisia banaanisipsejä, kiinalaisia herkkuja, vietnamilaisia kesärullia, filippiiniläisiä lihavartaita ja paljon muutakin, joka taatusti saa veden herahtamaan kielelle. Toinen tapahtumalle ominainen piirre on sen monipuolinen ja värikäs konserttitarjonta. Alueen päälavoilla esiintyy tapahtuman ajan mitä erilaisimpia kansainvälisiä artisteja, jotka tuovat helsinkiläisten kuultavaksi mukaansatempaavia, lämpimiä rytmejä jostain kaukaa.
Joka vuosi Maailma kylässä -festivaaleilla nostetaan ykkösasiaksi jokin tietty tärkeä teema, joka esimerkiksi viime vuoden tapahtumassa oli erityisesti oikeudenmukaisuus, mutta lisäksi tapahtuma ajaa monia muitakin maailmaa paremmaksi paikaksi tekeviä asioita. Festivaali on hyvin organisoitu ja tarjolla on aina käsiohjelma, josta voi tehdä itselleen sopivan suunnitelman päiväksi, kiinnostipa tapahtumassa sitten sen teltoissa järjestettävät mielenkiintoiset puheenvuorot ja luennot ajankohtaisista aiheista ja henkilökohtaisista kokemuksista tai vaihtoehtoehtoisesti ennemminkin hauskanpito Maailma kylässä -tapahtuman after partyissä kansainvälisen porukan kanssa. Maailma kylässä -festivaaleilla tuntuu siltä, ettei maailma loppujen lopuksi olekaan niin kovin suuri paikka.