Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlat

SuomiFinland100-tunnus_valkoinen_RGB

SuomiFinland100-tunnus_valkoinen_RGBVuosi 2017 on varsin merkittävä vuosi maamme historiassa, sillä silloin tulee kuluneeksi sata vuotta siitä kun Suomi sai itsenäisyyden 6. joulukuuta, 1917. Monelle tämä merkkipaalu merkitsee todella paljon ja herättää jo unohduksissakin olleita muistoja ja itsenäisyyden aika koskettaa jokaista suomalaista perhettä tavalla tai toisella. Vuonna 2017 Suomessa järjestetäänkin merkkipäivän kunniaksi hyvin monenmoisia tapahtumia aina vuoden alusta joulukuun kuudenteen päivään, jolloin maamme juhlii virallisesti syntymäpäiväänsä. Suomalaiset rakastavat maataan ja ovat ylpeitä siitä, mihin se on sadan vuoden aikana pystynyt venymään. Odotettavissa onkin antoisa ja kiintoisa vuosi, joka luo yhteenkuuluvuuden tunnetta entisestään tarjoamalla tilaisuuden muistella menneitä tapahtumia ja aiempia sukupolvia, mutta samalla myös ohjaamalla suomalaisten katseet kohti tulevaisuutta ja kaikkea, mitä se tuo tullessaan.

Sadan vuoden kunnioitettavaan ikään ehtinyttä Suomea juhlistetaan monella eri tavalla pitkin vuotta. Heti vuoden alussa ja jo sitä ennenkin uudenvuodenaattona pyörähtää käyntiin Suomi 100 -avajaistapahtuma, jolloin uusi vuosi otetaan vastaan isänmaallisissa merkeissä eri puolilla Suomea. Esimerkiksi Helsingissä Töölönlahden kupeessa on tiedossa koko päivän ajan erilaisia ohjelmanumeroita satavuotiaan Suomen kunniaksi ja kaikki ovat tervetulleita mukaan juhlallisuuksiin. Suurin osa tapahtumista on ilmaisia, joten uudenvuodenaattona kannattaa esimerkiksi käydä katsastamassa Kansallisoopperan, Luonnontieteellisen museon sekä Pikkuparlamentin sisällä, mitä kaikkea niissä on meneillään. Ilta huipentuu vuoden vaihtuessa upeisiin ilotulituksiin, jota seuraa tietysti uudenvuodenpäivänä perinteinen presidentin tervehdys.

Suomi 100 -vuosi on siitä ainutlaatuinen, että kuka tahansa voi osallistua juhlavuoden ohjelman tekemiseen, oli kyseessä sitten seura, yhteisö, yritys tai miksei vaikkapa yksityishenkilökin. Tätä kirjoitettaessa juhlavuoden tarkka sisältö ei ole vielä selvillä, mutta odotettavissa on hyvin monipuolisesti erilaisia tapahtumia, jotka liittyvät tavalla tai toisella suomalaiseen yhteiskuntaan ja sen vahvuuksiin, maamme identiteettiin ja kulttuuriin, Suomen historiaan ja erityisesti itsenäisyyden syntyyn, Suomen tulevaisuudennäkymiin sekä tulevaisuuden vaikuttajiin. Suomen satavuotista taivalta juhlitaan myöskin maamme ulkopuolella eri puolilla maailmaa suomalaisissa yhteisöissä. Sata vuotta on kunnioitettava ikä maalle, jonka alkuvaiheissa tulevaisuus oli vielä epävarma. Nykyään saamme elää turvallisessa ja monen mielestä maailman parhaimmassa maassa, joka totisesti ansaitsee juhlansa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *